perjantai 15. elokuuta 2008

Mummon keittiö

Uusista kahvipurkeista innostuneena päätin, että mummo tarvitsee keittiön. Kokeeksi laitoin hyllyn ja pesukomuutin Tiimarista aiemmin ostettuun laatikkoon. Pikkaisen isompi täytyy keittiön olla, että sais mahtumaan hellan ja jääkaapin. Kaappi on mun ihka ensimmäinen itse tehty puinen huonekalu. Se on tehty balsasta nukkekotikirjan ohjeen mukaan jo vuonna 1998! Pesukomuutti on tehty samoin, mutta lisäsin siihen ovien peitoksi tuon verhokankaan keväällä. Kummallekaan ei oo oikein ollut paikkaa, mutta nyt on ja se on mukavaa, koska nää ekat kalusteet on ehkä niitä rakkaimpia. Ovet ja laatikot on molemmissa avautuvia.
Lähes kaikki kuvassa olevat esineet on joko tehty itse tai ostettu taitavilta suomalaisilta tekijöiltä. Väänsin astiankuivatuskorin kirpparilta löytyneestä metalliverkkokorista. Näyttää ihan hyvältä ollessaan astioita täynnä. Kahvinkeitin pitäis tehdä.

Kissallekin löytyy ruokaa hyllystä. Taitaa olla aika nirso, kun ruokapaketti on ameriikasta asti tuotu (pikkusisko tuonut).


2 kommenttia:

sirpa kirjoitti...

Kyllä oletkin hyvin tehnyt, ei uskoisi ensimmäiseksi itse tehdyksi huonekaluksi!

Merja kirjoitti...

Aivan ihana tuo mummon kammari! Ihan tunnen semmoisen vanhan talon tuoksun nenässäni kun katselen hienosti tehtyä huonettasi. Olen katsellut muitakin tekemiäsi juttuja, pianokin! ihan ymmälläni, että miten tuommoisia voi osata tehdä.