sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Luokkahuone - Classroom


Vihdoinkin oli aikaa tehdä jotain miniä ihan kunnolla. Kokosin Krizzeltä ostamani pulpettisetin. Täytyy sanoa, että oli laadukas huonekalukitti. Hiomista oli tosi vähän ja kaikki osat sopivat paikoilleen upeasti ja kasaaminen oli helppoa, vaikka ohjeet olivat vain englanniksi ja ilman kuvallisia ohjeita. Puuaines oli myös tosi laadukasta eikä vaadi pintaansa kuin lakan tai vahan. Lisäksi tein kuvassa näkyvän uunin. Materiaalina oli paspispahvi, valmiit listat, balsalevyä, erilaisia metalliosia ja yhdestä kaapista irtisahatut jalat. Mallia otin yhdestä kirjasta ja BodoHennigin uunista. Englannissa ei varsinaisesti harrastettu tämän näköisiä uuneja, mutta muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa harrastettiin. Luokkahuone ei ole vielä valmis, mutta innostuin niin, että pakko oli heti kuvata. Niin ja teinhän minä myös tuon väliseinän huoneeseen. Ovesta, joka on vielä maalaamaton, pääsee kotiopettajattaren ja palvelijan huoneeseen. On muuten pakko saada sähköistys taloon, kun eihän tuolla muuten näe mitään.

I finally had some time to do some miniatures. I have bought a while ago that school table kit. I was really easy to assemble because all the parts just fitted beautifully together and hardly any sanding was required. I also like the wood in it,and it only needs a coat of varnish or polish.
I have also made the stove in the corner. I made it of cardboard, some metal parts, pieces of balsa wood and trimmings. That kind of stove was actually used in rest of the Europe and Northern America, but not that much in England during Victorian times.

The classroom is not quite finished yet but I was just eager to take some pictures. You can also see the wall I made between the classroom and the servants' bedroom. Now I really need electricity to my dollhouse because otherwise one cannot see much in that room.

6 kommenttia:

krizze kirjoitti...

Ja taas niin siisti, kaunis, tyylikäs, taitava ja yksityiskohdiltaan tarkka huone!
Tuo uunikin... ah ja oi!
Mä myös olen vallan ihastunut noihin McQueenie-kitteihin :).

Onko tuo lintupatsas JJ:ltä? On samannäköistä sarjaa kuin mun riikinkukkopatsas joka on löytö JJ:n messupöydästä. Aika ihana!

anneve kirjoitti...

Onpas hyvän näköistä. Pulpetti on tosi kaunis ja tuo upea uuni!

Tingeling kirjoitti...

Mukavaa, että meidän kotiopettajattaret saavat nyt nukkua rauhassa :) Ja kunnon ovi takaa vielä paremman rauhan. Ihanan näköinen pulpetti tosiaan, niin kuin koko huone nyt jo vielä keskeneräisenäkin. Tykkään kovasti talostasi.

leilukka kirjoitti...

Kyllä on hieno luokkahuone ja tuo uuni on mast.

Eija kirjoitti...

Todella mukavan näköinen luokkahuone ja tuo uuni on kiva - luulin ensin että oli vitsi, kun väitit tehneesi sen itse. Se on upea. takahuone on hieno idea!

Julianna kirjoitti...

Aivan ihana tuo uuni!! Pulpetti näyttää hyvältä myös,kuten koko huone,mutta uuni on paras. :)