lauantai 23. elokuuta 2008

Virkattuja liinoja myynnissä


Mulla on Huutonetissä myynnissä nämä kaksi pitsiliinaa. Käykääs kurkkimassa. Jos suora linkki ei toimi, niin löytyy luokasta Muut keräilykohteet

perjantai 22. elokuuta 2008

Uusi hylly ja hella keittiöön

Sain vihdoinkin tehtyä uuden hellan keittiöön, kun edellinen oli vuosia sitten tehty eikä yhtään sopinut viktoriaaniseen aikaan. Se oli sellainen BodoHennig-kopio. Tähän "built in rangeen" on otettu mallia kahdesta nukkekotikirjasta, yhdestä nukkekotilehdestä, yhdestä viktoriaanisen aikakauden sisustuskirjasta ja yhdestä sen ajan elämää kuvaavasta romaanista. Mut oli vaivan arvoista. Oikeasti näyttää paremmalta kuin kuvassa. Kaikkia osia ei oo vielä liimattu yhteen, kun pitäis vielä tehdä "tuli" pesään.
Nyt sitten saavat kuumaa vettäkin, kun hellassa on vesisäiliö oikealla. Hanaa ei oikein kunnolla kuvassa näy.
Uutta on myös vasemmalla oleva kattilahylly. Kauan olen miettinyt mitä tuohonkin koloon tulee ja onneksi en ole hätäillyt. Hylly pitää vielä käsitellä männyn väriseksi akryylimaalilla.
Alhaalla oleva kori on ostettu Lontoosta joskus vuonna 1999. Nyt sillekin on sopiva paikka.

Lisää kuvia keittiön uudesta ilmeestä sivussa olevasta Keittiön kuvasta






tiistai 19. elokuuta 2008

Uusi kalusteita keittiöön

Saatuani vanhan hyllykön mummon keittiöön jäi viktoriaanisen keittiöön tyhjä paikka. Oon jo pitkään kaavaillut tähän tällaista hyllyä ja apupöytää. Ohjeet on Sue Atkinsonin kirjasta Making Doll House Interiors. Hyllyä vähän pienensin, kun olis ollut muutoin liian iso.
Materiaalina on pääasiassa spaattelit, jäätelötikut ja valmiit listat sekä viilu. Pöydän jalat on valmiit porraskaidepuolat.
Työkaluina on askarteluveitsi ja -saha, jiirilaatikko ja hiekkapaperi. Mitään koneita en ole käyttänyt, vaan olen veistänyt askarteluveitselleä nuo kuviolliset osat.
Siniset osat on maalattu FolkArt akryylimaalilla ja vähän kulutettu reunoista.

Tässä vielä pari lähikuvaa hyllystä. Sisäkkö koristelee kakkuja herrasväen kahvipöytään. Kerma on pikasiloitetta ja kakut Fimo-massasta. Mansikkasiivut Angie Scarrin taidonnäyte. Posliiniastiat Wooperin taidonnäytteitä, joita pitäis kyllä saada lisää. Erityisesti noita sinisiä astioita tai sitten pitäis saada sinisiä kukkia valkoisiin astioihin tai ainakin osaan niistä.
Hylly on kiinnitetty seinään autopeilisetin mukana tulleella teipillä. Toivottavasti pysyy.

lauantai 16. elokuuta 2008

Uusi liina

Päätin sitten kuitenkin lähteä myymään pitsiliinoja ja ehkä vähän muutakin Nukke- ja nallemarkkinoille marraskuussa Helsinkiin. Piti sitten aloittaa heti tuotekehittelyllä, kun Lahdessa kyseltiin suorakaiteen mallisia liinoja. Eilen sain idean, jota piti heti kokeilla ja näyttäis toimivan. Liina siis on virkattu kankaanpalan ympärille, kuten aidotkin liinat. Tätä voi käyttää ainakin peilipöydällä kampausvälineiden alla (jotka multa näyttää puuttuvan). Tai sitten tarjottimella tai ihan missä vaan.


perjantai 15. elokuuta 2008

Mummon keittiö

Uusista kahvipurkeista innostuneena päätin, että mummo tarvitsee keittiön. Kokeeksi laitoin hyllyn ja pesukomuutin Tiimarista aiemmin ostettuun laatikkoon. Pikkaisen isompi täytyy keittiön olla, että sais mahtumaan hellan ja jääkaapin. Kaappi on mun ihka ensimmäinen itse tehty puinen huonekalu. Se on tehty balsasta nukkekotikirjan ohjeen mukaan jo vuonna 1998! Pesukomuutti on tehty samoin, mutta lisäsin siihen ovien peitoksi tuon verhokankaan keväällä. Kummallekaan ei oo oikein ollut paikkaa, mutta nyt on ja se on mukavaa, koska nää ekat kalusteet on ehkä niitä rakkaimpia. Ovet ja laatikot on molemmissa avautuvia.
Lähes kaikki kuvassa olevat esineet on joko tehty itse tai ostettu taitavilta suomalaisilta tekijöiltä. Väänsin astiankuivatuskorin kirpparilta löytyneestä metalliverkkokorista. Näyttää ihan hyvältä ollessaan astioita täynnä. Kahvinkeitin pitäis tehdä.

Kissallekin löytyy ruokaa hyllystä. Taitaa olla aika nirso, kun ruokapaketti on ameriikasta asti tuotu (pikkusisko tuonut).


Otsalamppu

NKE-listan kautta sain kuulla, että Minri etsi stetoskoopin tekijää. Mähän niitä myin Lahden markkinoilla ja muutaman sähköpostiviestin jälkeen tehtiin kaupat ja samalla Minri kyseli vinkkejä otsalampun tekoon. No Minrin laittaman kuvan perusteella innostuin otsalampun väkertämään ja tässä kuva prototyypistä. Tuota materiaalia otsalamppuihin vaan on niin vähän, että ihan markkinamyyntiin niitä ei taida olla, mutta jatketaan etsintöjä. Stetoskooppeja teen edelleen tilauksesta. Viestiä vaan osoitteeseen tuunaus at wippies.com

Kahvipurkkeja





Tehtiin vaihto Väinölän Marian kanssa ja sain vaihdossa näitä ihania kahvipurkkiprinttejä. Kolme niistä jo teinkin ja täytyy tehdä vielä pari lisää ja muistaa laittaa niihin kahvinporoja sisällä, että saa aidon tuoksunkin. Uskomattoman hienosti Maria on nämä skannannut oikeista purkeista ja pienentänyt ja printannut valolkuvapaperille.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Kukka-amppeli


Tein munakennosta narulla päällystämällä amppelin, johon laitoin vanhan rikki menneen kaulaketjun ketjuiksi. Sitten vaan kaikenlaista kukkaa ja systeemiä liimailin. On leikkurilla leikattuja kukkia, flower softia, laserleikattuja lehtiä ja pienoisrautatieruohoa. Viimeisessä kuvassa näkyy amppeli parhaiten.



Sculleryn uusi lamppu

Väkersin eilen roskista tuollaisen öljylampun sculleryyn. Oon kauan miettynyt, mistä saan tuon valkoisen kuvun lamppuun. Nyt sitten kävin taas läpi "roskalaatikkoani" ja siellä oli joku muovijuttu (oisko paukkuserpentiiniä?), jos sai leikattu tuollaisen kuvun. Takaosa ei oo ihan symmetrinen, mut se ei näy kuvassa. Muutoin oon käyttänyt kaikenlaisia metalliosia, ihmekaupan alumiinlankaa ja mustekynän mustesäiliön pätkän lasiosaksi. Ei tää nyt ihan symmetrinen oo, mutta ehkä se on vanha lamppu, joka on pudonnut joskus lattialle. Kiiltävä se on siksi, että viktoriaanisella ajalla kaikkea puunattiin koko ajan, kun puhtaus oli niiiiiin tärkeää.


Kuvassa näkyy myös saippuapaketteja, jotka on printtejä nukkekotilehdestä, jonka sain Salaiselta ystävältäni JJ:ltä. Valutuslaudalla (draining board) näkyy Forssan markkinoilta ostamani patasuti. Ihan on kuin aito. Pesualtaan edessä myös markkinoilta ostettu luuta.

perjantai 8. elokuuta 2008

Uusi liina



Virkkasin uudella Seta Reale -langalla olohuoneen pöydälle uuden liinan. Liina on valmistunut jo aiemmin, mut nyt vasta sain aikaiseksi ottaa kuvia. Kuvasta ei oikein saa käsitystä kuinka ohut liina on. Mittakaavaa näkee noista haarukoista. Niin ja nuo eivät ole pylväitä vaan KAKSOISpylväitä.
Alemmassa kuvassa näkyy kuvio paremmin.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Parasol

Nukkekotiystäväni ehdotuksesta tein nyt toisen päivänvarjon, johon tein varjoon sopivan mallin. Harvoin, kun liinoissa noita sakaroita on yhdeksän niin kuin coctail-päivänvarjoissa. Malli on siis ihan omasta päästä virkatessa muodostunut. Väri on luonnonvalkoinen - alemmassa kuvassa aika lähellä totuutta. Liimaus ja päättely on vielä tekemättä, mutta oli pakko kuvata heti, kun sain edes näin valmiiksi.



perjantai 1. elokuuta 2008

Forssan markkinoilta


Meitä lähti Turusta autollinen porukkaa Forssaan markkinoille. Oli todella onnistuneet markkinat ja matkatkin kuluivat joutuisaan mukavassa seurassa. Tässä ostoksiani. Nyt kun pääsi rauhassa itse vaan ostelemaan, niin kaikenlaista pientä tarttui mukaan.
Poliisiauto on tuliainen pojalle, joka ilahtuikin siitä ikihyviksi. Auto menee vaan ii-aa-ii-aa, niin kuin kaikki piipaa-autot menee.


Viiluja piti ostaa ja kankaita ja Wooperin astioita ja Hannalta kettu, joka hiippailee jo kasvihuoneen pihalla. Pikkuesineitä ostettu eri myyjiltä ja kaikki niin ihania. Flower softit on Dolorekselta ja niistä saa tehtyä vaikka mitä. Tähän mennessä oon tehnyt reunakasvia, syreenejä ja tilliä lohen päälle.