keskiviikko 24. lokakuuta 2012


Tiedättekös te, että nukeilla on oma tahto? Ostin Tarulta tämän naisnuken (Ginny Weasley) keittiöpiiaksi viktoriaaniseen. No eipä hän suostunut. Istui sitten mököttämässä viktoriaanisen kylpyhuoneessa, mutta ei oikein kotitutunut sinnekään. Sitten hänestä tulikin äiti tänne ristiäisboksiin. Päälläkin oli jo sopivasti huoneen sävyihin sopiva aamutakki, jonka Lissu on tehnyt mulle muutama vuosi sitten. Näin ne nuket lopulta aina päätyy oikeaan paikkaan.

Halloween

Vuodesta 1992 asti en ole voinut vastustaa Halloweenin odotusta. Olin silloin vaihto-oppilaana Indianassa ja siellä oli joka puolella upeita Halloween-koristeita. Rakastuin erityisesti isoihin kurpitsoihin. Oven pielessä olevat kurpitsat on korvakorut, jotka olen ostanut silloin. Huomatkaa myös vihdoinkin valmistunut aita!

Sain nukkekotiystävältäni pikkuruisia halloween-koristeita ja koristelin niillä kranssin.

Since 1992 I have not been able to resist the Halloween. I spent a year as an exchange student in Indiana then. There were wonderful Halloween decorations everywhere. I fell in love especially with those huge pumpkins. Pumpkins by the door are earrings I bought then. Notice also the fence. It is finished!

A miniaturist friend gave me some tiny halloween ornaments and I made a door decoration from them.

Vihdoinkin - Finally

 Vihdoinkin arvonta on suoritettu. Korvaukseksi kärsivällisyydestänne arvoinkin kaksi palkintoa. Ensimmäinen palkinto on tuo pitsiliina ja toinen palkinto on pitsi esim. essun reunaan.

Finally we draw the winner in my raffle. To compensate your patience I decided to have two prizes. First prize is the table mat and second one is a lace trimming for an apron etc.

 Arpoja työssään - The drawing in progress.


 And the winner is Giac! Congratulations!

Toinen palkinto menee Raijalle. Onnea!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Arvonta - Raffle


 Nyt on vuorossa tämän blogin ensimmäinen arvonta! Palkintona virkkaamani silkkinen pitsiliina, halkaisija 3,2 cm. Kiitos, kun jaksatte lukea blogiani, vaikka päivityksiä tulee satunnaisesti. Kiitos myös kommenteistanne! Ne ovat tärkeitä!


 It is a first raffle in this blog. The prize is this silk table mat crocheted by me. The diameter is 3,2cm. Thank you for reading my blog, even though updates come randomly. Thank you for your comments, too. They are really important to me!


Sinun täytyy vain kommenteissa arvata, mistä lämpömittarin asteikko on tehty. kaikki arvuuttelijat osallistuvat arvontaan. Vastausaikaa 18.10. asti.

All you have to do is to comment and guess of which I have made the scale in the thermometer. Everyone participates in the raffle. There is time to guess till October 18th.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vähän epäajankohtainen esine syksyyn, mutta tein kuitenkin hyttysverkon Piglettonin keittiön ikkunaan. Verkon olen saanut Eijalta ja puuosat on ylijäämäpaloja talon rakennussetistä. Tämä on irrotettava kuten esikuvansakin. Ainakin isovanhempani asensivat talonsa ikkunoihin kesällä tällaiset erilliset ötökkäverkot.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ostoksia - Purchases

 We have a market place for miniatures in the net. I bought these tiny Angry Birds there. They are for my miniature son, who loves Angry Birds as much as my real son.

A better picture of a railway I have bought from Titta. I have a bag like that in real life and I used to carry all baby stuff etc in it this summer.


Some of my purchases. Doesn't my son look happy to have an Angry Bird and one of his favorite books: Tatu ja Patu työn touhussa (Tatu and Patu working). If any one can wink were I could get a tiny dinosaur or fabric with tiny pictures of dinosaurs I would be most thankful.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Ristiäisboksia taas - The Christening Box again

Nyt sain boksiin myös vanhempaa poikaa esittävän nuken, jonka ostin Tarulta. Vaatteet vielä puuttuu, mutta suloinen on kuin mikä. Innostuin myös maalaamaan Titalta ostamani "Brion" junaradan sillan ja laittamaan junaradan esiin. Esikoinen tykkää kovasti Salama McQueenistä ja kavereista ja löysin jo aiemmin pikkuisia autoja, mutta nyt vielä pienempiä ja paljon erilaisia. Nää oli jotain Squirtiesejä tai jotain. Mut pikkuriikkisiä ja vielä yli 50% alennuksessa. Hintaa 12 autolle tuli 6 €. Nyt autot on lapsen leikeissä autojen lapsina :)
Once again about the christening box. I bought a doll from Taru and he's the older son of mine. Isn't it cute? I need to make some clothes. My older son loves Cars characters and I found some small ones before but now I found tiny ones. They are squirties (or something like that) and they were on 50% sale. I got 12 cars for 6 €. Now they are babies for the Cars in my son's plays. I also painted the railway bridge I have bought from Titta.
Tein kopion kuopuksen saamasta kukkakimpusta eli vaaleansininen hortesia (hortensiakitti Katriinalta) ja pikkuisia valkoisia kukkia. Maljakkona Titan valkoinen aalto-maljakko (esikuva on kirkasta lasia). Pitää yrittää ottaa kuvia yksityiskohdista, mutta alle neljäkuisen kuvausassistentin kanssa se on hieman haastavaa.

I made a copy of a flower bouquet my younger son got for his birth. I bought the hydrangea kit from Katriina. The vase is a copy of Aalto-vase and it is also from Titta. We have a real sized one in clear glass. I try to take pictures of details sometimes, but my four-month old camera assistent does not make it easy ;)

Kuivausteline - Clothes-airer

 Sculleryssa on nyt kattopalkit ja innostuin samalla sahaamaan osat kuivatustelineeseen. Puutavarana jätskitikku sekä tikkuja puretusta pöytätabletista. Parhaat jutut on ilmaisia.

Now I have a clothes-airer in my scullery. I used a ice-cream sticks and bits from an old tablemat for it. Best things are not expensive.