keskiviikko 26. marraskuuta 2008

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Massailua

Virkkaamisen vastapainoksi oli ihan pakko tehdä jotain aivan muuta. En ole pitkään aikaan massaillut, joten kaivoin Angie Scarrin kirjan esiin ja tein banaaneja. Banaanit on tehty Fimosta ja vihreät ja ruskeat osat maalattu jälkikäteen akryylein. Myös banaanin sisuksen siemenet maalasin.

Olen jo pitkään suunnitellut mustikkapiirakan tekemistä. Tein sen Wooperilta ostamaani vuokaan, koska en halunnut peittää Leilukan kauniin keltaista vuokaa. Koska mustikanväristä sekoitusta jäi yli, tein vielä toisenkin piirakan, joka sopii paremmin viktoriaaniseen. Ninnan reseptillä tein rahkapullia. Taikina on siis Fimoa, jonka maalasin paistamisen jälkeen. Rahka on akryylivärillä sävytetty pikasiloitetta. Kääretortut tein aiemmin sävytetyistä jämäpaloista ja suolasin. Olipas kiva massailla näitä herkkuja.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Ylläri Leilukalta


Osallistuin Leilukan blogissa arvontaan ja minua onnisti lisäarvonnassa. Sain tämän kauniin keraamisen keltaisen vuoan. Aion tehdä siihen mustikkapiirakkaa. Vieressä oleva irtopohjavuoka on tehty tuikkumetallista, johon väkersin oikean mallin mukaan tuon kiinnityssysteemin.

Virkkauksia markkinoille



Tässä pari huonoa kuvaa markkinoille tekemistäni virkkauksista. Enkä sitten tietenkään muistanut laittaa tulitikkua tai muuta mittakaavaksi eikä tuo silityslauta kuvausalustanakaan ihan parhaalta näytä. No kuvasin nää vaan mainokseksi (onneksi en ole mainosalalla :) äkkiä silityksen jälkeen. Nukke-ja Nallemarkkinoille tuon kuitenkin erikokoisia ja mallisia virkattuja liinoja sekä kauluksia ja hihansuupitsejä. Pari aurinkovarjoakin on tulossa.