Tänään monien yhteensattumien summana syntyi tällainen asetelma. Olen ihaillut Lissun sisustuksia jo pitkään ja viime aikoina
Lissu on sisustanut valkoista kartanoaan. Tänään kaupungilla kävelin Turussa Rustica Room-nimisen sisustusliikkeen ohi ja ajattelin, että Lissu olisi varmasti ihastuksissaan siitä. Ikkunassa oli korkea lasikupu, jossa oli ruusuja sisällä. Mietin, että mitenköhän tuollaisen saisi tehtyä 1:12 koossa. Sitten mieleeni tuli kaappien siivouksessa silmiin osuneet
Tellulta saadut ampullit ja siitä se ajatus sitten lähti. Aiemmin olin ajatellut, että ampullit ovat liian suurta mittakaavaa hillopurkeiksi, mutta nyt keksin kääntää ne VÄÄRINPÄIN ja a vot. Siinä se on. Nasu goes rustiikki. Piti sitten tehdä vielä tuollainen lasipikarikin.
Kiss kiss-karkit kulhossa olen saanut
TH:lta.
Tässä vielä OHJE:
- Tarvitset lasiampullan (Tellulta), josta varovasti poistat korkin metallin ja kumitulpan.
- Pohjaksi muovinen kukkamainen helmi (Saanalta saatu)
- Ruusuja (Tiimari), jotka pitää puristaa ruttuun, että saa ampullaan sisälle. Terälehtiä voi sitten pullon sisällä availla esim. hammaslääkärin hammaskivenpoistoon tarkoitetulla työkalulla (Siirisofialta)
- Kaksi erikokoista kristallihiottua helmeä (ihan itse ostettuja)
- Geelimäistä pikaliimaa
- Kärsivällisyyttä liimaamiseen
11 kommenttia:
Aivan ihastuttava! Kiitos hyvästä vinkistä!
Possustasi tuli todella söpö!
Eikun kiitos sulle inspiraatiosta!
Possu on kovasti saanut ihailua eli suurkiitos sulle ohjeesta. Pistän kiitosliinan tulemaan, kun saan sen pääteltyä. Nyt on sormet pikaliimassa :)
Ihana! Täydellisesti onnistunut asetelma.
On kyllä todella kaunis. Todella hyvä idea! :)
Kiitos ihanasta ideasta! :)
Hienoa idea. Saatanpa vaikka itsekin kokeilla.
Kaunis asetelma ja mainio oivallus!
Kaunista on! Tosi hyvä idea, noista lasipulloista on näköjään vaikka mihin!
Kauniita kuvia. Mullkinhan pyörii jossain jotain lasiampulleja...
Käytin ideaasi. Ei tullut yhtä hienoa kuin sinulla, mutta ihan kelvollinen kylläkin.
Eikä, miten hieno idea. Pitää vissiin kokeilla johonkin.
Lähetä kommentti